2004-04-12

Pääsiäismunaviikonlopun jälkeen

Vietin vaihteeksi neljä päivää ilman uskollista kannettavaani. Vaikka minulla olikin näinä päivinä pääsy nettiin, en muista kaikkia salasanojani ulkoa enkä enää luota vieraisiin tietokoneisiin. Helpommin mukana kulkevan iBookin hankkiminen alkaa näyttää entistä houkuttelevammalta. Kun vain tietäisi, täyttääkö kyseinen laite todella ne vaatimukset, jotka seuraavan kannettavani käyttötuntumalle asetan.

Härveleistä puheenollen, Canon EOS-1D Mark II olisi varmaan aika jännä lelu. Valitettavasti hinta on minulle hieeeman liian suolainen, arvatenkin 4000 eurosta ylöspäin. Toimintasuunnitelma: Odotan vuoden-parin ajan ja katson, löytyisikö täysikokoisella (eli 35mm filmiruutua vastaavalla) sensorilla varustettua kameraa vastaavasta tai hieman matalammasta hintaluokasta, ja toivon ettei taloudellinen tilanteeni ole muuttunut merkittävästi.

Vähemmän materialistisista ajatuksista mainittakoon pari tyypillistä Japania koskevaa kysymystä ja erityisesti selitys "nimipäätteiden" (tai millä termillä niitä voisi suomessa kutsua, siis chan, san, jne.) merkityksestä. Tuo blogipostaus selvitti parissa minuutissa monta asiaa, joita olen usein tyhjinä hetkinä miettinyt, mutta joita en ole koskaan jaksanut kysyä tai etsiä itse.

Ja lopuksi: Miten selittää ero web-sivustojen suunnittelun ja web-sovellusten kehittämisen välillä henkilölle, joka ei tiedä mitään IT-alasta? Tarve yllätti minut viikonloppuna, enkä usko selviytyneeni kunnialla. Lähdin liikkeelle tehden eron palvelun ja tuotteen välillä, ja lopputuotteen ja työkalun välillä. Pitääpä pohtia asiaa joskus syvemmin...