2006-03-11

Käytettävyysihminen käyttäjänä - junamatka opettavaisena kokemuksena

Ostin torstai-iltana pari lippua VR:n verkkopalvelusta. En ehtinyt käydä lunastamassa niitä samana iltana enkä perjantainakaan vielä aamupäivästä. Arvelin että viisitoista minuuttia olisi tarpeeksi aikaa selvittää mahdolliset ongelmat. Ehkä hiihtolomista johtuen oli asemalla kuitenkin niin suuri ruuhka että pääsin Junamaatille vasta pari minuuttia ennen junan lähtöä, itse asiassa lähtökuulutus tuli heti pari valintaa tehtyäni.

Systeemihän toimii siis siten että Internetistä ostetun lipun voi joko tilata kirjeenä, noutaa Junamaatista tai lipunmyynnistä, tulostaa kotona tai tilata matkapuhelimeensa (joissakin tapauksissa). Koska matkassa oli vaihtoja, ei ollut aikaa odottaa kirjettä eikä minulla ole tulostinta, valitsin noutamisen asemalta. Tällöin järjestelmä antaa koodin jonka syöttämällä automaatti tulostaa lipun.

Mutta takaisin Vaasan rautatieasemalle. Kauhukseni sain huomata että että järjestelmä ei ottanut vastaan kahta viimeistä koodiin kuuluvaa numeroa. Kokeilin paniikissa pari kertaa uudelleen, mutta kun tuloksena oli aina virheilmoitus, jouduin kiirehtimään junaan ja ostamaan uuden lipun konduktööriltä.

Jyväskylän asemalla kokeilin lunastaa liput uudelleen ja kaikki toimi kuten pitikin. Tajusin samalla mikä meni pieleen: valikossa on päällekkäin vaihtoehdot "Internetistä ostettujen lippujen tulostus" ja "puhelimessa ostettujen lippujen tulostus". Vaasassa katseeni oli ylemmässä ja oikeassa valikon kohdassa mutta painoinkin nähtävästi alempaa kohtaa vastaavaa painiketta ruudun viereltä. En huomannut virhettäni sillä valintaa seuraavat ruudut ovat enimmäkseen samannäköisiä. En toipunut virheestä sillä minulla oli kiire eikä mieleeni siksi tullut palata takaisin päävalikkoon.

Mitä käytettävyysongelmia tämä tapaus paljasti? Ensinnäkin, vaikka Internetistä ja puhelimessa ostettujen lippujen koodit ovat erilaiset, on niiden lunastamista varten kuitenkin nähty tarpeelliseksi tehdä kaksi eri ruutua. Toisekseen, eri toimintojen ruuduissa ei ole selkeitä eroja. Kolmanneksi, toisin kuin kosketusnäytössä, jouduin yhdistämään näytön vierellä olevat painikkeet ruudulla näkyvään valikkoon. Vaikka painikkeet ja valikko ovat aika tarkkaan kohdakkain, ovat virheet selvästi mahdollisia.

Tuntuu mahdottomalta että laitteita ja ohjelmistoa ei oltaisi lainkaan testattu, vaikkei varsinaisia käyttäjätestejä oltaisikaan vedetty. Sen sijaan testeissä arvatenkin mitattiin aikaa, sen sijaan että testihenkilölle olisi annettu realistinen aikaraja (tapauksessani alle kaksi minuuttia) jonka sisällä tehtävä pitää suorittaa. HCI-kirjoissa jätetään todella vähälle huomiolle se että käyttötilanteella saattaa olla aikaraja jolla ei ole tekemistä käyttäjän kärsivällisyyden kanssa. Lasken perjantain siis käytännön oppimisen ja inspiraation hankkimisen piikkiin.

(Minullehan tästä aiheutui vain suhteellisen pieni rahallinen vahinko, noin 10 euroa, sekä lievä harmi siitä etten ehtinyt ostaa Jyväskylästä ruokaa vaan jouduin turvautumaan eväisiin ja ravintolavaunuun. Mutta miten on nääntyvän opiskelijan laita, jolla ei välttämättä ole kaksikymppistä uuden lipun ostoa varten?)

Samassa hengessä on ehkä tehty kirjoitus Mobiilipalveluiden luvattu maa.

Kommentit:

Anonymous Anonyymi totesi...

Jompi kumpi meistä käy liian usein Suonenjoella; tuntuu että näen sut aina kun tulen tänne.

2:06 ip.  
Blogger Aapo Laitinen totesi...

Taitaa olla yhteensattuma, omat käyntini ovat kerran kuukaudessa tai harvemmin...

9:06 ip.  

Lähetä kommentti

<< Etusivulle