2004-07-12

Seuraavan kerran 2006

Oli taas sellaista lomailua, että tuntuisi sopivalta varata pari päivää rasituksista toipumiseen. Lomapäivinä vietin varmaan enemmän aikaa junassa ja autossa kuin nukkuen. Eipä siten että nuo ehdottomasti sulkisivat toisiaan pois, mutta vaihtoja oli taas kerran aivan liikaa.

Ehdin nipin napin jättämään Finncon-filmit valokuvausliikkeeseen. Saa sitten nähdä kuinka monta onnistunutta kuvaa tulee, sillä kuvaustilanteet olivat minulle aika uusia. Muistikirjassani on kaikenlaisia tiedonpalasia kuvien ympäriltä, saa nähdä että jaksanko kirjoittaa pitkän ja koherentin jutun vai teenkö vain reilut kuvatekstit. Pitääpä samalla alkaa etsiä muitakin Finncon-gallerioita, sillä paikalla oli aika monta valokuvausharrastajaa.

Ensi vuonna ei näköjään Finnconia olekaan, vaan seuraavan kerran tapahtumasta saa nauttia 2006 Helsingissä. Siihen mennessä olen varmaan itsekin hankkinut digikameran, ja ehkä jo nytkin kauan odotettu Canon EOS 10D:n seuraaja on vihdoin ilmestynyt.