Blogit odottamattomien uutisten lähteinä

Jonnekin työpäiväni alkuun, tyypillisesti ennen kymmentä, sijoittuu blogikierros. Suuri osa työstäni koskee webiä, käytettävyyttä ja ohjelmointia, joten blogien seuraaminen on ehdotonta ajan hermolla pysymiseksi. Vähintään viikottain huomiota saavien sivustojen lista sisältää ehkä noin sata kohtaa.

Koska blogeissa harvemmin tehdään eroa työ- ja yksityiselämän välillä, pysyn samalla selvillä noin sadan täysin tuntemattoman henkilön elämästä myös työn ulkopuolella. Monet asuvat Yhdysvalloissa, toiset Britanniassa, kolmannet Ruotsissa ja onpa mukana pari suomalaistakin. Yhteisenä kielenä toimii lyhenteitä ja teknisiä termejä pursuava englanti.

Esimerkiksi tänä aamuna sain tietää:

1. Erään web-käyttöliittymien parissa työskentelevän hepun kissa oli vängännyt itsensä jumiin pahviputkeen pahvilaatikossa. Postaus sisälsi hellyyttävän noloja kuvia avuttomasta kissasta. Apua suotiinkin välittömästi kuvien ottamisen jälkeen, joten eläinrääkkäystä ei ollut.

2. Eräs Mac-ohjelmoija oli käynyt naisystävänsä kanssa ampumaradalla kokeilemassa uutta käsiasettaan. Seuraa sarja hienoisesta järkyttävyydestäänkin huolimatta hilpeitä anekdootteja ratahenkilökunnasta ja kanssaharrastajista, joiden ei tulisi antaa koskea mihinkään hengenvaaralliseen vehkeeseen tikullakaan.

3. Suomi-innostus leviää tietotekniikkatietoisten bloggaajien keskuudessa. Eräästä Microsoftin työntekijän ylläpitämästä blogista löytyi pitkä keskustelu suomesta ja kielten oppimisesta muutenkin.

4. Ja olin melkein unohtaa, eräs maailmanlaajuisesti tunnettu ja tunnustettu web-kehittäjä raiskattiin juhlinnan päätteeksi. Hänen asiallisen maineensa tuntien todennäköisyys sille että kirjoitus on sairasta pilaa on pyöreä nolla. Kesti pidemmänkin hetken ennen kuin pystyin palaamaan töiden, tai täsmälleen ottaen blogien kiertoajelun pariin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun pelkästään Internetin kautta töiden tai harrastusten takia tuntemani (tällä kertaa merkityksessä "olemme joskus kommentoineet toistemme viestejä") ihminen joutuu rikoksen tai onnettomuuden uhriksi. Eräs animaatiofani hakattiin verille metroasemalla, valokuvausharrastajaa ammuttiin sivukujalla ja web-ohjelmoija kuoli auto-onnettomuudessa.

Kaksi ajatusta, niistä ensimmäinen: Mikäli olisin lukenut mistä tahansa näistä tapauksista sanomalehden pikku-uutisesta, ei järkytys olisi ollut lainkaan samaa luokkaa. Järkytys ei siis ole pelkästään kääntäen verrannollinen maantieteelliseen etäisyyteen vaan myös suoraan verrannollinen älylliseen läheisyyteen. Lisäksi kaikilla näistä henkilöistä oli nimi ja historia, eli vaikka en voi sanoa edes "tunteneeni" heitä sanan perinteisessä merkityksessä, olivat he muutakin kuin kliinisiä parin sanan kuvauksia.

Ennemmin tai myöhemmin löydän jonkun lukemani blogin etusivulta koruttoman "hyvästi kurja maailma" -ilmoituksen. En ole tekemässä blogien seuraamisesta itselleni veturimiehen ongelmaa, mutta ajatuksia tämä siitä huolimatta herättää. Uteliaana ihmisenä haluan nähdä kasvot tekstien takana, tuntevana ihmisenä en voi sivuuttaa heidän vastoinkäymisiään kun niistä kerran olen kuullut.

Oikeastaan kolmaskin ajatus löytyy. Myös aivan kasvoista kasvoihin tuntemilleni ihmisille on sattunut hirveitä asioita. Siitä huolimatta en kirjoita yhdestäkään niistä verkossa. Kynnys blogata toisten blogien herättämät ajatukset on ainakin minun kohdallani huomattavasti pienempi kuin fyysisesti läheisistä tapahtumista kirjoittaminen. Ehkä näin on muillakin kirjoittajilla ja siksi monet bloginpitäjät vaikuttavat elämästä eristyneemmiltä kuin oikeasti ovat.