Kääpiöstä ja omenasta

Re: Slashdot: Why Users Blame Spatial Nautilus.

Jokin aika sitten Linuxin GNOME-työpöytäympäristön kehittäjät päättivät siirtyä käyttämään Mac-tyylistä spatiaalista mallia oletuksena tiedostojen selauksessa. Päätöksestä syntyi hirveä poru eikä saagan uusin kappale, harvinaisen ajattelematon puolustuspuhe auta lainkaan.

Mutta mitä spatiaalinen malli oikein tarkoittaa? Yksi hakemisto on yksi ikkuna. Jokainen ikkuna (hakemisto) muistaa paikkansa, kokonsa ja sisältämiensä tiedostojen kuvakkeiden paikat ja koot aina ja iankaikkisesti. Ikkunat on yksinkertaisia, tiedostoja käsitellään joko hiiren oikean painikkeen kautta tai suoralla manipulaatiolla eli esimerkiksi vetämällä ja pudottamalla.

Itse voin kertoa enimmäkseen pitäväni spatiaalisesta mallista. Erillinen tiedostonhallintaohjelma (kuten File Manager, Windows Explorer, GNOME Navigator) on mielestäni turha välikappale minun ja tiedostojeni välissä. Huomaa kohta minun tiedostojeni, koska spatiaalinen malli sopii huonosti tilanteisiin, joissa en tunne hakemistoja ja tiedostoja etukäteen.

Puolustuspuheessa vedotaan usein siihen, että spatiaalinen malli muistuttaa tapaa jolla asiat toimivat reaalimaailmassa. Tämä on minusta huono idea, koska mitä järkeä tietokoneen käyttämisessä olisi jos sillä vain pyritään matkimaan fyysisiä rajoituksia? Ennemminkin spatiaalinen malli poistaa turhat kognitiiviset esteet (kuten tiedostonhallintaohjelman), sallien nykypäivän laitteiston puitteissa suorimman ja selkeimmän reitin tiedon suoraan käsittelyyn.

Voisi kai sanoa, että ajattelen spatiaalisen mallin olevan yksi askel matkalla kohti Gibsonin Matriisia.

Saman ylimääräisen taakan vähentämisen nimissä kannatan myös Lopeta-toiminnon poistamista ohjelmista. Tämäkin saattaa kuulostaa epätavalliselta ja tehottomalta, mutta selitys seuraa. Kaikki tavoitteeni ja haluni tietokonetta käyttäessäni liittyvät aikaansaamiseen ja suorittamiseen (vaikka tavoite olisikin vain musiikin kuuntelu), tietokoneella olevan tiedon käsittelyyn tai uuden luomiseen. Tietokoneen muistin ja suoritintehon optimoiminen käsillä olevaan tehtävään on aika matalalla tietoisissa tavoitteissani, oikeastaan parasta olisi mikäli kone huolehtisi siitä automaattisesti.

Voisin jopa arvata, että yksinkertainen adaptiivinen järjestelmä on keskimääräistä käyttäjää tehokkaampi ohjelmien käynnistyksen ja sammutuksen optimoimisen suhteen. Lisäksi koska GNOME:n "tehtäväpalkki" on jo nyt dokumenttikeskeinen eikä ohjelmakeskeinen, on GNOME:lla itse asiassa paremmat mahdollisuudet siirtyä dokumenttikeskeisen ratkaisun mallioppilaaksi kuin Mac OS X:llä.

(Apple itse asiassa harkitsi dokumenttikeskeistä ratkaisua pahasti flopanneen Copland-projektin yhteydessä.)

Tätä postausta saa ja tulee kommentoida, mieluiten maililla (osoite löytyy sivun oikeasta laidasta). Tarkoitukseni on ajatella asiaa hieman pidemmälle, parantaa artikulaatiota ja lopulta kääntää koko roska englanniksi ja yrittää saada se Slashdotiin.