2005-09-14

Uutta IE-rintamalta

Scott Berkun on tunnettu ohjelmistoprojektien johdon ammattilainen. Yhtenä syynä ovat hänen julkaisemansa erinomaiset esseet. Mutta hän myös työskenteli Internet Explorerin kehitystyössä versiosta 1.0 versioon 5.0. Viikko sitten hän siirtyi käyttämään Firefoxia.

Päivän toisena uutisena kerrottakoon Microsoftin uudesta innovaatiosta. "Wonder how a cool idea goes from incubation to release?" kysyy uusi blogi. Tämähän jo tiedettiinkin:

1. Spend 15 minutes at Apple.com
2. ???
3. Profit!


Mutta nyt selvisi myös mikä kakkoskohta on:

2. Blog about your "cool idea"

Lisäys 16.9.: Pitkä keskustelu Scott Berkunin ehdotuksista.

2005-09-09

Kiittämätöntä porukkaa

Re: Tekijänoikeuslaki viittä vaille valmis ja Erkki Pulliaisen puheenvuoro.

Voi surku. Minä jo ehdin luulla että voisin luottaa Vihreiden olevan turvallinen puolue äänestää, mikäli informaatioteknologian avoin hyödyntäminen on lähellä sydäntä. Henkilönä jonka taloudessa luovan työn tuotteet ovat kolmanneksi suurin menoerä vuokran ja ruuan jälkeen tuntuu tuollainen syyllistäminen ikävältä.

Suomalaisen liikkeen kautta ulkomailta tilattu DVD tulee täysin samanhintaiseksi tai kalliimmaksi kuin vastaava (toisinaan parin kolmen vuoden kuluttua, jos koskaan) ilmestyvä Suomi-versio. Siksi on hieman vaikea kuvitella että niitä tilaavilla henkilöillä on mitään sitä vastaan että tekijät saavat palkkansa.

Mutta mitä haittaa parin vuoden odottamisessa on? Ensinnäkin, suomalaisten Internet-käyttäjien mahdollisuudet osallistua täysipainoisena jäsenenä globaaleihin yhteisöihin heikkenevät. Kun suomalainen vihdoin näkee "uuden" elokuvan, on keskustelut suljettu ja arkistoitu.

Toisekseen, koko odotuksen ainoa syy on muutamaan suuren mediajätin halu pitää ohjat tiukasti käsissään, oli tulos mikä oli. DVD-aluekoodien hyöty on kyseenalaistettu aivan tuotonkin kannalta. Harvemmin myös itse työn luojien kuulee sanovan, että suomalaiset pystyvät arvostamaan heidän tuotostaan vasta 2007.

Viimeisenä ajatuksena, luuleeko kukaan uusimman Harry Potterin suomennoksen olevan floppi, vaikka englanninkielisen alkuteoksen löytää jo hyvinvarustelluista marketeista ja jokaikisestä kirjakaupasta?

2005-09-06

Mint ei ole makuuni

Re: Mint: A Fresh Look at Your Site ja Mint Review.

Shaun Inman on julkaissut nimellä Mint kulkevan kävijäseurantaohjelman. Mint poikkeaa kilpailijoista lähinnä kahdella tavalla. Ensinnäkin se keskittyy pitkäaikaisten trendien sijasta lähihetken tapahtumien seuraamiseen. Toisekseen se vaatii sekä tilaston tutkijalta että kävijältä JavaScript-tuen. Ei, Mintiä käyttävä sivusto ei heitä JavaScriptittömiä pihalle, vaan heitä ei yksinkertaisesti lasketa tilastoon.

Tämä viimeinen kohta kuulostaa minusta hieman pahaenteiseltä. Kävijästä tulee ei-kävijä, kun sivuston ylläpitäjän silmiin asti ei päädy hänestä merkkiäkään. En tiedä voiko tätä pahemmaksi marginalisointi enää mennä, persona non grata ei ole edes numero tilastossa. Entä jos ohjelma laskisi vain IE:n käyttäjät?

Aivan konkreettejakin haittoja on olemassa. Vaikka seurattu sivusto olisikin JavaScriptiä vaativan Web-sovelluksen aloitussivu, olisi kuitenkin hyvä pitää silmällä sitä, kuinka paljon ihmisiä käännyttää pois ja mitä he sivustolla tekevät.

Tästä huolimatta, kannattaa ladata sivustolta käyttöliittymän toimintaa esittelevä video. Vaikka en olekaan yhtä mieltä kokonaisuudesta, yksityiskohdissa näyttäisi olevan mielenkiintoista tutkittavaa.

2005-09-01

Valekettu

Re: Foxie Central ja Plugin Lets Users Turn IE into Firefox.

Jotkut ovat nähneet paljon vaivaa vain uskotellakseen tuotteensa olevan jotain mitä se ei ole. En olisi lainkaan yllättynyt jos Foxie sisältäisi kasan spywarea. Harmin paikka, sillä toivoin kyseessä olevan sen mitä otsikko lupasikin, eli IE-lisäke jolla IE:n saa käyttämään Mozilla Firefoxinkin käyttämää Gecko-moottoria Web-standardeja tukevilla sivustoilla. Tällä idealla on jo kauan palloteltu eri Mozilla-foorumeilla, mutta näköjään ketään tarpeeksi hullua sen käytännössä toteuttamaan ei näytä vieläkään löytyneen.